Kroissantti ja suklaakuorrutteinen jäätelöpuikko. Siinä ovat kaikki ainekset jälkiruokaan, joka kerää parhaillaan valtavaa huomiota TikTokissa ja Instagramissa.
Sosiaalisessa mediassa leviää parhaillaan jälkiruokatrendi, jonka toteuttamiseen ei tarvita leivontataitoja, eikä oikeastaan reseptiäkään.
Idea on poikkeuksellisen yksinkertainen: kroissantti avataan tai sen sisään tehdään tasku, jonka jälkeen sisälle työnnetään kokonainen suklaakuorrutteinen jäätelöpuikko.
Jäätelön tikku vedetään lopuksi pois, ja jäljelle jää eräänlainen kroissantista tehty jäätelöleipä.
Rapea suklaa, kylmä jäätelö ja voinen kroissantti
Trendin suosion ymmärtää ainakin paperilla helposti.
Kroissantti tuo jälkiruokaan pehmeän ja voisen leivonnaisen, kun taas jäätelöpuikosta tulevat kylmä jäätelö sekä rapeasti murtuva suklaakuori.
Erityisen näyttävä yhdistelmä syntyy, jos Kroissantti lämmitetään kevyesti ennen kokoamista. Silloin lämpimän leivonnaisen ja jääkylmän jäätelön välinen kontrasti korostuu.
Kroissantin ei kuitenkaan kannata olla kuuma, sillä muuten jäätelö alkaa sulaa lähes välittömästi.
Trendanneilla videolla on käytetty Magnum-jäätelöitä, mutta kotona saman idean voi toteuttaa millä tahansa kroissantin sisään mahtuvalla suklaakuorrutteisella jäätelöpuikolla.
Viraali kroissantti jäätelöllä
2 annosta
Ainekset
- 2 isoa kroissantia
- 2 suklaakuorrutteista vaniljajäätelöpuikkoa, esimerkiksi Magnum-tyylistä
Valmistusohje
- Ota jäätelöpuikot pakastimesta vasta juuri ennen kokoamista.
- Käytä tuoreita kroissanteja sellaisenaan tai lämmitä niitä halutessasi muutama minuutti uunissa. Anna niiden jäähtyä hetki, jotta ne eivät ole kuumia.
- Leikkaa Kroissantin kylkeen pitkä viilto tai tee sen päästä varovasti tasku. Älä leikkaa Kroissanttia kokonaan kahteen osaan.
- Työnnä jäätelöpuikko varovasti Kcoissantin sisään.
- Vedä puutikku hitaasti ulos jäätelöstä.
- Purista kroissantia kevyesti jäätelön ympärille ja tarjoile heti.
Tässä herkussa nopeus ratkaisee
Annokset kannattaa koota vasta juuri ennen syömistä.
Jos jäätelö jätetään lämpimän kroissantin sisään odottamaan, se sulaa nopeasti ja pehmentää samalla leivonnaisen. Parhaimmillaan herkku on heti kokoamisen jälkeen, jolloin kroissantti on vielä hieman rapea ja suklaakuori napsahtaa purtaessa.
Makua on myös helppo vaihtaa pelkän jäätelöpuikon avulla. Vaniljan sijaan kroissantin sisään voi kokeilla esimerkiksi kinuski-, manteli- tai suklaajäätelöä.
Ylimääräisiä kastikkeita tai täytteitä tämä someherkku ei välttämättä edes kaipaa. Koko idean koukku on juuri siinä, että näyttävä jälkiruoka syntyy vain kahdesta kaupasta valmiina saatavasta tuotteesta.
Jos kahden aineksen herkut kiinnostavat, kokeile myös kahden aineksen juustokakkua muistuttavaa jälkiruokaa tai kahden aineksen mangosorbettia.
Jäätelön ystävälle sopii myös kolmen aineksen kotitekoinen jäätelö ja mahdollisimman lyhyitä aineslistoja etsivän kannattaa ottaa talteen myös kolmen aineksen vanhan ajan voikeksit.












