Joitakin vuosia sitten suomalaisissa kodeissa elettiin todellista nikkarinvuoan kulta-aikaa. Uuniin sujahti vuoka, johon aseteltiin vuorotellen perunaviipaleita ja lenkkimakkaraa.

Ilmiön taustalla oli kotikokki Anneli Leino, joka kaivoi esiin vanhan, jo vuosikymmeniä kierrossa olleen reseptin. Hän jakoi yksinkertaisen ohjeen sosiaalisessa mediassa ja arkinen uuniruoka levisi ennätysvauhdilla. Myös Iltalehti päätyi lopulta uutisoimaan hittireseptistä.

Pian nikkarinvuoka näkyi ja maistui lähes kaikkialla, ja resepti nousi nopeasti Kotikokin suosituimpien hakujen joukkoon.

Sittemmin moni on siirtynyt uusiin suosikkeihin ja tämä helppo arkiruoka on jäänyt taka-alalle. Nyt onkin sopiva hetki nostaa vanha klassikko uudelleen esiin.

Nikkarinvuoka on mutkaton ja edullinen uuniruoka: peruna, lenkkimakkara ja tomaatti muodostavat pohjan. Viipaloidut ainekset kootaan vuokaan, päälle kaadetaan kermaa ja ripotellaan juustoraastetta – ja sen jälkeen uuni hoitaa työn puolestasi.

Nikkarinvuoka

Ainekset

  • 5–6 keitettyä perunaa
  • lenkkimakkaraa
  • 2–3 tomaattia
  • 1 sipuli
  • 2,5 dl ruokakermaa
  • 2 kananmunaa
  • suolaa
  • juustoraastetta

Valmistusohjeet

  1. Viipaloi kaikki aineet ja lado kuvan tavalla limittäin vuokaan perunaa, makkara, tomaattia ja sipulia.
  2. Kaada liemi päälle ja laita pintaan juustoraastetta.
  3. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Lähde: IL

ÄLYTTÖMÄN HYVÄÄ: Unohda perinteiset blinit – tämä resepti on mehevämpi ja käytännöllisempi (Kalajutut.fi)