Valmista kana folioveneissä ja saat kätevästi samalla herkullisia uunivihanneksia.

Tässä reseptissä vihannekset imevät itseensä kanan herkullisen maun, sillä ne paistuvat ”veneen” pohjalla. Samaan aikaan vihannekset auttavat pitämään kanan mehukkaana.

Lopputuloksen kruunaa kullanruskea juusto, joka viimeistelee mehevän aterian täyteläisyydellä.

Mehukkaat ja juustoiset kanaveneet

Ainekset:

(3 hengelle)

  • 3 kananrintaa
  • 2 punasipulia
  • 2 tomaattia
  • 150 g mozzarellaraastetta

Marinadi

  • 30 ml oliiviöljyä
  • 20 ml soijakastiketta
  • 30 grammaa ruskeaa sokeria
  • 1 tl oreganoa
  • 1 tl rosmariinia
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 3 valkosipulinkynttä

Valmistusohjeet:

  1. Taittele foliosta 3 venettä videolla näytetyn ohjeen mukaisesti.
  2. Sekoita marinadin ainekset yhteen kulhossa ja lisää mukaan kanat (anna marinoitua vähintään muutaman tunnin ajan).
  3. Hienonna sipulit ja tomaatit siivuiksi – lisää ne folioveneiden pohjalle.
  4. Asettele marinoidut kananrinnat tomaattien ja sipulien päälle.
  5. Paista 175 asteisessa uunissa 40 minuutin ajan tai kunnes kana on kypsää.
  6. Ripottele päälle mozzarellaraaste ja paista uunissa, kunnes juusto on kullanruskeaa.

Katso video alapuolelta!

Herkullisen näköistä! Jaa resepti ystävillesi.