Uunissa kypsennetyt, voin ja yrttien maustamat porkkanat ovat nousseet viime aikoina suosituksi lisukkeeksi.
Niin sanotut ”sulavat porkkanat” yhdistävät ranskalaisesta keittiöstä tutun tekniikan ja yksinkertaiset raaka-aineet. Resepti muistuttaa huippusuosittua suussa sulavaa kaalia.
Kyseessä on ruoka, jossa porkkanat paahdetaan ensin voimakkaassa lämmössä karamellisoituneiksi ja viimeistellään liemessä kypsentämällä. Lopputulos on ulkoa kauniin ruskistunut ja sisältä poikkeuksellisen pehmeä, lähes suussa sulava.
Miksi reseptiä kannattaa kokeilla?
Porkkanat toimivat erityisen hyvin, koska niiden luontainen makeus korostuu kypsentäessä.
Korkea lämpö tuo pintaan karamellisoitumista, kun taas loppuvaiheessa lisättävä liemi estää kuivumisen ja muodostaa täyteläisen kastikkeen. Pieni määrä maissitärkkelystä sitoo kastikkeen silkkiseksi.
Resepti on saanut kiitosta myös helppoudestaan: suurin osa valmistuksesta tapahtuu uunissa ilman jatkuvaa seurantaa.
Testaa myös reseptiä, joka haastaa perinteiset mummonkurkut.

Keskeiset ainekset “sulaviin porkkanoihin”
Porkkanat: Kuori ja leikkaa porkkanat vinottain noin 7–8 cm paloiksi. Jos porkkanat ovat paksummasta päästä yli 2,5 cm, halkaise ne pituussuunnassa, muussa tapauksessa jätä kokonaisiksi.
Voi: Voi alkaa ruskistua uunissa porkkanoiden kypsyessä, mikä tuo esiin sen pähkinäisen aromin.
Timjami: Antaa porkkanoille syvän, pitkään paahdetun maun ja maustaa samalla ruskistuvaa voita.
Liemi: Olennainen osa valmistustapaa. Kana- tai kasvisliemi viimeistelee porkkanat uunissa ilman, että ne kuivuvat tai palavat, ja muodostaa täyteläisen kastikkeen yhdessä valkosipulin ja timjamin kanssa.
Maissitärkkelys: Koska porkkanat sisältävät vähemmän tärkkelystä kuin perunat, tarvitaan maissitärkkelystä sitomaan ja sakeuttamaan kastike uunissa.
Näin valmistat “sulavat porkkanat”
Annosmäärä: 4–6
Valmistusaika: noin 15 min
Kypsennysaika: 50–60 min
Ainekset
- noin 900 g porkkanoita
- 85 g voita
- 4 valkosipulinkynttä
- 1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
- 1 tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
- 3 dl kasvis- tai kanalientä (vähäsuolainen)
- 1 tl maissitärkkelystä
- tuoretta persiljaa (halutessa)
Valmistusohje
- Kuumenna uuni 230 °C:een. Aseta ritilä uunin alaosaan.
- Kuori porkkanat ja leikkaa ne noin 7–8 cm paloiksi vinosti. Paksut porkkanat voi halkaista pituussuunnassa.
- Sulata voi uunivuoassa (noin 23 × 33 cm) uunissa 3–5 minuuttia.
- Lisää porkkanat, valkosipuli ja mausteet vuokaan ja sekoita hyvin. Aseta porkkanat yhteen kerrokseen.
- Paahda uunissa 35–40 minuuttia, kunnes pohja alkaa ruskistua.
- Sekoita liemi ja maissitärkkelys keskenään.
- Käännä porkkanat, kaada liemi vuokaan ja jatka kypsennystä noin 15 minuuttia.
- Tarjoile kaatamalla kastike porkkanoiden päälle ja viimeistele persiljalla.
Mitä tarjota lisukkeeksi?
“Sulavat porkkanat” sopivat erityisesti:
- paistin tai pataruoan kylkeen
- paistetun kanan kanssa
- juhlapöydän kasvislisukkeeksi
Vinkki: näin muunnat reseptiä
- Voit käyttää myös naudanlientä, jos haluat syvemmän maun.
- Porkkanat voi kuoria ja pilkkoa etukäteen – säilyvät jääkaapissa vuorokauden.
- Valmis ruoka säilyy jääkaapissa noin 5 päivää.
Lähde: Thekitchn.com













