TTK:sta pudonnut Minna Kuukka on myös taitava kotikokki – kokeile hänen yllättävää korppujauhovinkkiään!

Radiojuontaja Minna Kuukka ja hänen tanssiparinsa, tähtiopettaja Mikko Ahti, hyvästelivät Tanssii Tähtien Kanssa -tanssiparketin 9. marraskuuta. Kuukka kertoi MTV:n Huomenta Suomessa paria päivää myöhemmin tuntevansa pudotuksesta sekä haikeutta että helpotusta.

Vaikka TTK:n voitto jäi tällä kertaa saavuttamatta, Kuukka on jo aiemmin osoittanut taitonsa televisiossa – tosin aivan toisenlaisessa kisassa. Keväällä 2021 hän voitti MTV3:n MasterChef Vip -ohjelman, jossa hän hurmasi tuomarit tasaisilla ja kekseliäillä suorituksillaan.

Suolakekseja
Kuva: Wikipedia Commons

Nerokas käyttötapa suolakekseille!

MasterChef-menestyksen myötä Kuukan ruoanlaittotaidot tulivat monelle tutuksi, ja hän onkin jakanut vinkkejään myös MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa. Yksi hänen nikseistään on jäänyt monen mieleen: perinteisten korppujauhojen tilalla voi käyttää suolakeksejä esimerkiksi lihapullataikinassa.

– Kun tekee vaikka jauhelihataikinan tai lihapullia, niin käytetään korppujauhojen sijaan suolakeksejä. Niitähän löytyy vaikka mitä makuvaihtoehtoja, paprikaa ynnä muuta. Sellaisen kikan olen lainannut, Kuukka vinkkasi.

Tämä kekseliäs vinkki tuo tuttuun kotiruokaan uutta makua. Muista, että keksit ovat suolaisia, joten todennäköisesti lisättyä suolaa tarvitaan vähemmän.

Lähde: MTV Makuja

LUE MYÖS: Ylivoimaisesti paras tapa syödä muikkuja – ei tarvita kuin suolaa ja voita (Kalajutut.fi)