Syömäpuikkojen käyttöön liittyy joitakin etikettejä, jotka on hyvä tietää.

MTV Uutisten Viiden jälkeen -lähetyksessä nähtiin keskiviikkona hupaisa mutta informatiivinen tilanne, kun juontajat Ripsa Koskinen-Papunen ja Mikko Suursalmi joutuivat testiin syömäpuikkojen käytössä. Studioon kutsuttu ruokavaikuttaja Fami Cao arvioi juontajien otteita ja kertoi samalla, millaisia kulttuurisia merkityksiä puikkoihin liittyy – ja mitä ei kannata tehdä.

Cao kertoi oppineensa puikkojen käytön jo pienenä.

– Sinähän olet ympäristösi summa, ja vanhemmat kun käyttää puikkoja pelkästään kotona syödessään, niin aika nopeasti itsekin alkaa oppimaan.

Syomapuikot
Kuva: pickpik.com

Mitä syömäpuikoilla ei tule tehdä?

Ruokavaikuttaja nosti esiin muutaman käytösvirheen, jotka ovat Aasiassa selkeitä etikettirikkoja. Suomessa nämä ”mokat” ovat vähemmän tunnettuja, mutta ne on syytä ottaa huomioon.

Ensimmäinen niistä liittyy tapaan asettaa puikot ruokaan.

– Esimerkiksi, että laitat puikot pystyyn riisin päälle näin. Tämähän tavallaan symboloi vähän hautajaisrituaalia, kun laitetaan suitsukkeet pystyyn näin, Cao demonstroi.

Puikkojen tökkääminen ruokaan pystyyn viestii myös siitä, ettei syöjä välttämättä ole nauttinut ruoastaan.

Toinen selkeä etikettivirhe liittyy ruoan tarjoamiseen.

– Aina lautasen kautta, ei puikosta puikkoon.

33192905503 81ce5ec281 k
Kalliimmat syömäpuikot ovat suorastaan taideteoksia. Kuva: Flickr.com

Miksi nämä säännöt kannattaa hallita myös Suomessa?

Vaikka syömäpuikkojen käyttö ei ole suomalaisille yhtä juurtunut taito kuin esimerkiksi haarukan oikeaoppinen käyttö, Aasian ruokakulttuuri on vahvasti läsnä kotikeittiöissä, illallisilla ja ravintoloissa. Siksi myös etiketti korostuu:

Ruokailutavat ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia. Tietyillä eleillä, kuten puikkojen pystyyn jättämisellä, on symboliikkaa, jota ei lännessä välttämättä tunnisteta.

Ravintolakokemus paranee. Monet aasialaiset ravintolat huomioivat etikettiä tarkasti. Pienillä valinnoilla voi osoittaa kunnioitusta talon tapoja kohtaan.

Pidätkö sushista? Testaa helpot ja nopeat tonnikala-sushipallot.

LUE MYÖS: Mustaherukka–inkiväärishotti – en sairastanut kertaakaan viime talvena (Marjastaja.fi)