Fazerin Vihreät kuulat löytävät tiensä moniin koteihin jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Päärynältä maistuvat marmeladit ovat myynnissä erilaisissa rasioissa, joiden kilohinta vaihtelee muutamilla euroilla.
Kaikista edullisimpaan kilohintaan pääsee kuitenkin silloin, kun Vihreitä kuulia ostaa irtokarkkihyllystä. Irtokarkkeina ostetut kuulat voivat olla jopa puolet edullisempia!

Iltalehden mukaan esimerkiksi Prismassa Vihreiden kuulien kilohinta oli viime vuonna irtokarkkeina 7,95 euroa, kun taas 12 kappaleen rasiassa hinta nousi yli 16 euroon.
Irtokarkkeina ostetut Vihreät kuulat voi tarjoilla vaikkapa lasisessa astiassa.
Vihreitä kuulia on valmistettu jo yli sadan vuoden ajan
Fazerin marmeladit saivat alkunsa vuonna 1902 Fazer lähetti värikkäitä Finlandia-marmeladeja Englannin tulevan kuninkaan Edvard VII:n kruunajaisiin.
Marmeladeja tarjoiltiin myös osana prinsessa Elisabetin (myöhemmin kuningatar Elisabet II) hääjuhlien lahjaa vuonna 1947.
Perinne jatkui, kun Fazer lähetti Finlandia-marmeladeja kuningas Charlesin kruunajaislahjaksi vuonna 2023.
Lähde: IL













