Kolme vuotta tiivistettynä kolmeen minuuttiin – taatelista kasvoi upea huonekasvi.
Yksi siemen, kolme vuotta ja lopputuloksena yllättävän upea huonekasvi. YouTube-kanava Boxlapse on julkaissut timelapse-videon, jossa kuivattu taateli muuttuu vähitellen näyttäväksi taatelipalmuksi.
Video tiivistää kolmen vuoden kasvun vain muutamaan minuuttiin ja näyttää konkreettisesti, kuinka hitaasti mutta varmasti kasvi kehittyy siemenestä puuksi.

Pienestä siemenestä kattoon asti
Videolla nähtävä projekti alkoi yksinkertaisesti: kuivattu taateli istutettiin multaan ja annettiin kasvaa rauhassa.
Vuosien aikana kasvi kasvoi niin paljon, että siitä tuli lopulta todellinen tilasyöppö.
Tekijä kuvailee tilannetta näin:
– Kasvi on edelleen hyvässä kunnossa, mutta tila alkaa loppua kesken Lehdet yltävät jo kattoon asti. Kasvi tarvitsee pian korkeamman tilan jatkaakseen kasvua.
Voiko tämän tehdä Suomessa?
Kyllä voi!
Suomen ilmasto ei sovellu taatelipuun kasvattamiseen ulkona, mutta sisätiloissa projekti toimii yllättävän hyvin. Taatelipalmu viihtyy lämpimässä ja valoisassa, joten se sopii esimerkiksi:
- olohuoneeseen
- aluksi aurinkoiselle ikkunalaudalle

Näin kasvatat taatelin siemenestä kotona
Tarvitset:
- kuivattuja taateleita, joissa kivi sisällä.
- multaa
- ruukun
- valoa ja kärsivällisyyttä
Vaiheet:
- Poista kivi taatelista ja huuhtele se puhtaaksi.
- Liota kiveä vedessä 1–2 vuorokautta.
- Istuta kivi multaan noin 2–3 cm syvyyteen.
- Pidä multa kosteana, mutta älä liian märkänä.
- Sijoita ruukku lämpimään ja valoisaan paikkaan.
Ensimmäiset versot voivat ilmestyä viikkojen tai jopa kuukausien jälkeen.

Hidas mutta palkitseva projekti
Taatelipuun kasvattaminen ei ole nopea projekti, mutta juuri siksi se kiehtoo. Boxlapsen video muistuttaa, että pienestä alusta voi kasvaa jotain yllättävän suurta, kun aikaa ja kärsivällisyyttä on tarpeeksi.
Katso video alta.













