Jo yksi olut viikossa voi olla liikaa – maksasairaus moninkertaistaa riskit.
Alkoholin kohtuukäytöstä puhutaan usein yleisellä tasolla, mutta maksasairauksien kohdalla tilanne on selvästi tiukempi.
Lääketieteellisen aikakauskirja duodecimin mukaan rasvamaksa ei siedä alkoholia.
Maksan kuormitus kasvaa nopeasti
Maksa on keskeinen elin alkoholin käsittelyssä. Kun maksassa on jo valmiiksi vaurioita, sen kyky hajottaa alkoholia heikkenee.
Tämä koskee esimerkiksi: rasvamaksaa, maksatulehduksia ja maksakirroosia. Näissä tilanteissa alkoholi voi kiihdyttää vaurion etenemistä, vaikka käyttö olisikin varsin vähäistä.

Täysi pidättäytyminen usein suositeltavaa
Useat terveysviranomaiset korostavat, että maksasairauksien yhteydessä turvallista alkoholimäärää ei välttämättä ole lainkaan.
– Rasvamaksaa sairastavien tulee siis välttää alkoholia. Koska sekä säännöllinen vähäinen alkoholin käyttö että ajoittainen humalajuominen vaikuttavat rasvamaksan kulkuun haitallisesti, duodecimin pääkirjoituksessa todetaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että jopa yksi olut viikossa voi olla liikaa, jos maksa ei ole terve.
Riski ei aina näy päällepäin
Maksasairaudet voivat edetä pitkään ilman selviä oireita. Siksi moni ei tiedä kuuluvansa riskiryhmään. Erityisesti ylipaino, tyypin 2 diabetes ja runsas alkoholin käyttö lisäävät riskiä rasvamaksaan, joka on Suomessa yllättävän yleinen.
YLE:n haastatteleman rasvamaksatautiin erikoistuneen tutkijan, Panu Luukkosen, mukaan lähes joka kolmannella aikuisella on rasvamaksa.
Rasvamaksaa voi ehkäistä ja lievittää kuitupitoisella ruokavaliolla sekä liikunnalla.
Huolissaan itsestä tai läheisestä?
Mikäli mieleesi nousi lisäkysymyksiä, niin suosittelemme hakemaan tietoa muun muassa terveyskirjaston tai munuais- ja maksaliiton verkkosivuilta.













