Suomalainen huippukokki Jyrki Sukula on nosti muutama vuosi sitten esiin sen, mitä hän pitää yhtenä suurimpana virheenä ruoanlaitossa.

Kyseessä ei ole sinänsä mikään virhe, vaan juurikin virheiden ja uuden välttely eli toisin sanoen: rohkeuden puute.

Rohkeutta kotikeittiöön

Tunnettu huippukokki Jyrki Sukula nostaa esiin, että monen suomalaisen ruoanlaitto kaatuu lopulta yhteen ytimekkääseen asiaan: rohkeuteen – tai oikeastaan sen puutteeseen.

Rohkeus ja sen puute. Ruoanlaitosta tulee tylsää, kun siitä ei tee itselleen innostavaa. Pikkuhiljaa kaista kapenee ja ruokalajit ovat aina samoja. Tiedämme suomalaisten kulutuksesta sen, että alamme toistaa samoja ruokia ja tehtävien ruokien määrä on aika pieni, Sukula arvioi MTV:n haastattelussa.

Sukulan mukaan tuttuun ja turvalliseen turvautuminen kaventaa helposti kotikokkien repertuaaria, vaikka kokeilemalla voisi löytää aivan uusia makuja ja inspiraatiota arkeen.

Jyrki saa lisäinspiraatiota Italiasta

Arjessaan Sukula saa kuitenkin itse paljon vaihtelua ruoanlaittoon. Hän asuu ja työskentelee Italiassa, missä hän pyörittää pientilaa ja kokkailee päivittäin.

Työn vuoksi kokkailuumme tulee monenlaista elementtiä. Sitä kautta tulee tehtyä paljon erilaista. Italiassa tulee toki tehtyä sesongin mukaan paljon kaikenlaista, Sukula kertoo.

Lähde: MTV Uutiset

LUE MYÖS: Suolaiset joulutortut vievät kielen mennessään – maun salaisuus piilee lohitäytteessä (Kalajutut.fi)